Mat078.com

Otamme teknologian vakavasti.



020312 kiina mobiiliKiina on väkiluvultaan maailman suurin valtio yli miljardin kansalaisen määrällään. Maassa on nyt julkaistun tiedon mukaan hiljattain rikottu miljardin matkapuhelinliittymän rajapyykki ensimmäisenä maailmassa.

Kiinan viestintäministeriön (Ministry of Industry and Information Technology) raportin mukaan matkapuhelinliittymiä oli helmikuun lopulla 997 miljoonaa ja kuun loppuun mennessä sen oli määrä ohittaa mainittu rajapyykki.

Lue lisää...

Ohjelmistoyhtiö Microsoft toi ladattavaksi seuraavan sukupolven Windows 8 -käyttöjärjestelmän ensimmäisen julkisen betaversion (Consumer Preview) vasta pari päivää sitten. Microsoft on vahvistanut, että yhdessä päivässä betaversiota ehditty ladata yhtiön sivuilta jo yli miljoona kertaa.

Windows 8:n uusiin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa uusi tablet-koneita silmällä pitäen suunniteltu Metro-koodinimellä tunnettu käyttöliittymä. Uusi käyttöjärjestelmäversio tukee nyt myös ensimmäistä kertaa ARMin arkkitehtuuriin pohjautuvia suorittimia.

Lue lisää...

Eri verkkolehtien uutisotsikoissa on jo pitkään kirjoiteltu ja huhuttu tietotekniikkayhtiö Applen televisiohaaveista. Viimeisimpien huhujen mukaan yhtiö haluaisi julkaista ohjelmien suoratoistoon liittyvän palvelun joulumarkkinoille. Applen haaveiden esteenä ovat kuitenkin asiaan nihkeästi suhtautuvat sisällöntuottajat.

Applen Eddy Cuen kerrotaan johtaneen yhtiön neuvotteluita joiden lopputuloksena olisi oletettavasti suoratoisto Applen huhutussa iTV:ssä sekä iOS-laitteissa.

Applen kumppaniehdokkaat eivät kuitenkaan tietojen mukaan ole olleet kovinkaan vastaanottavaisia suostumaan yhtiön ehtoihin. Applen kerrotaan yrittäneen samnkaltaista sopimusta jo aikaisemmin vuonna 2009, mutta neuvotteluiden kerrotaan kaatuneen Applen halutessa osansa mainostuloista.

Lue lisää...

xbox360logo1Microsoftin globaalin markkinoinnin päällikkö Michael Wolf spekuloi, että yhtiö saattaa olla tulevaisuudessa luopumassa Xbox Live Arcade -palvelusta ja siirtyy mahdollisesti käyttämään jotain muuta digitaalista jakelukanavaa.

Vox Games -sivuston haastattelussa Wolf kertoi, että palvelu tullaan mahdollisesti tulevaisuudessa ajamaan alas, koska isompien XBLA-pelien ja retail-pelien rajat ovat hämärtymässä.

Wolf kertoi ettei usko XBLA-palvelun häviävän vielä hetkeen. Wolfin mukaan heillä on paljon XBLA-faneja ja, jos palvelu päätetään ajaa alas, siihen tulee menemään kauan.

Lue lisää...

Naughty Dog on julkaissut uusia kuvaruutukaappauksia tulossa olevasta PS3:n yksinoikeuspelistä nimeltään The Last of Us. Yhtiön Arne Meyer kertoo, että kuvat on napattu suoraan pelin 15 minuuttia kestävästä pelattavasta demosta, jossa pelin päähenkilöt Joel ja Ellie seikkailevat muutaman muun selviytyjän kanssa.

Pelissä kuvaillaan hyvin kauniisti ympäristön rappeutumista ja kauneutta, kuten myös brutaaleja taistelukohtauksia. Pelissä tullaan taistelemaan pääsääntöisesti käyttämällä erilaisia lyömäaseita, vaikka pyssyjäkään ei ole unohdettu.

Lue lisää...

020312 assasinscredmovSillä aikaa, kun Ubisoft etenee kilpikonnan nopeudella läpi Assasin´s Creed -pelin Hollywood-elokuvaksi muuntamisen prosessia, ovat Intialaiset ehtineet edelle ja Bollywoodissa on tehty jo aiheesta kertova elokuva.

Kyseisen elokuvan tekijät ovat omine lupineen käyttäneet Ubisoftin pelin ideoita hyväkseen. Asiaa valaisee parhaiten alla näkyvät videoklipit kyseisestä Bollywood-elokuvasta.

Lue lisää...

020312 galaxy noteEtelä-korealainen Samsung onnistui sanojensa mukaan toimittamaan ensimmäisen miljoonan kappaleen edestä Galaxy Note -älypuhelinta jo kahdessa ensimmäisessä kuukaudessa laitteen julkaisusta. Kaksi kuukautta tämän jälkeen, on yhtiö nyt ilmoittanut toimittaneensa niitä kaiken kaikkiaan yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Kyse ei siis ole itse laitteen varsinaisista myyntimääristä, vaan pelkistä yhtiön toimittamista laitemääristä. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Samsung onnistui toimittamaan viiden ensimmäisen kuukauden aikana yli kymmenen miljoonaa Galaxy S II -älypuhelinta.

Lue lisää...

020312 hackathonMatkapuhelinvalmistaja Nokia aikoo yhteistyössä Microsoftin kanssa järjestää opiskelijoille tarkoitetun kahden päivän mittaisen hackathonin, jossa pääosassa on uusien sovellusten kehittämiseen tähtäävä ideointi ja toteutus. Tapahtuma järjestetään huhtikuussa.

Hackathonin pääsee kaikkiaan 40 osallistujaa, jotka valitaan Imagine Cup Windows Phone Challenge -tapahtuman Suomen hakijoiden joukosta. Kahden päivän mittainen Hackathon alkaa 11.4. Nokian pääkonttorilta Espoosta.

Lue lisää...

020312 htc mallistoTaiwanilaisen älypuhelinvalmistaja HTC:n Kouji Kodera on Barcelonassa pidettävillä mobiilialan messuilla kertonut yhtiön pitävän Android-puhelimille tarkoitettua graafista Sense-käyttöliittymää liian sekavana. Käyttöliittymän nelosversion myötä yhtiö pyrkiikin korjaamaan tämän.

Alkuperäisen konseptin mukaan tarkoitus oli tehdä käyttöliittymästä mahdollisimman yksinkertainen, mutta ajan myötä siitä tuli tästä huolimatta liian sekava. HTC One -malliston puhelimien myötä käyttöliittymää onkin riisuttu yksinkertaisemmaksi.

Lue lisää...

windows phoneViime vuosina älypuhelimien näyttökoot ovat kasvaneet entistä suurempiin mittoihin. Esimerkkeinä voidaan mainita esimerkiksi Taiwanilaisen HTC:n 4,7 tuuman näytöllä varustettu TITAN, Samsungin Galaxy Note (5.3") ja LG:n Optimus Vu (5").

Tämä saattaa olla kuluttajien mieleen, mutta kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä innokkaita. Nokian Lumia 900 -älypuhelin käsittää 4,3 tuumaisen näytön ja Nokian Niklas Savanderin mukaan näyttökoon kanssa mahtailu kohtaa älypuhelimien osalta pian loppunsa.

Lue lisää...

Multitronic Oy