Lenovo lähetti ystävällisesti testeihimme yhtiön uuden kannettavan nimeltään Thinkpad X1. Laite on varustettu puolijohdevalmistaja Intelin Sandy Bridge -perheen suorittimilla, jotka tullaan lähitulevaisuudessa todennäköisesti päivittämään Ivy Bridge -perheen suorittimiin.
Kannettavan näyttönä toimii 13,3 tuumainen LED-taustavalaistu 1366x768 pikselin resoluutioinen kiiltäväpintainen paneeli. Testissämme käynyt yksilö oli varustettu myös Intelin 320-sarjan 160 gigatavun tallennuskapasiteetilla varustetulla SSD-asemalla. Painoa laitteelle on kertyyt hieman alle 1,7 kiloa, joten sen kanniskelu on varsin helppoa ja kevyttä.
Saimme Samsungilta pieneen kestotestiin yhtiön älypuhelinmallistosta löytyvän Samsung Galaxy Xcover S5690 -mallin. Xcover-sarjan puhelimet on suunnattu ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta voi kuljettaa mukanaan kallista ja herkästi hajoavaa puhelinta.
Esimerkiksi rakennuksilla tai kaivurihommissa tälläinen laite on suorastaan ehdoton ja voihan sen ottaa vaikka uimareissulle taskuun mukaan. Samsung on halunnut tarjota Android-käyttöjärjestelmästä pitäville, liikkuville ja paljon tekeville ihmisille siis hieman keskivertoa paremmin karua kohtelua kestävän puhelimen.
Lue lisää: Testissä: Iskun- ja vedenkestävä Samsung Galaxy Xcover S5690 -älypuhelin kovaan käyttöön
Saimme Asukselta testiimme yhtiön viimeisimmän näkemyksen pelikannettavasta. Kyseessä on Asus G74S -nimeä kantava R.O.G. (Republic of Gamers) -sarjan kannettava, joten olimme jo ennen teknisten tietojen katsomista tietoisia siitä, että kyseessä on vakavasti otettava pelikannettava.
Useimmiten pelisanaa ei kannata käyttää samassa lauseessa, jossa puhutaan kannettavista tietokoneista, mutta tälllä kertaa on kyseessä poikkeustilanne. Testiin tulleen version sisältä löytyikin Intelin Core i7-2630QM Sandy Bridge -suoritin, nVidian GeForce GTX 560M -näytönohjain, 8 gigatavua keskusmuistia ja 160 gigatavun Intelin SSD-asema, jonka seurana vielä 750 gigatavun kokoluokkaan kuuluva perinteinen kiintolevy.
Lue lisää: Testissä: Murskaavan tehokas Asus R.O.G. G74S -pelikannettava

Hewlett-Packardin eli HP:n Pavillion dv2-1110eo kannettava tietokone on ensimmäinen sirujätti AMD:n uuden Neo-sirun sisältävä kannettava. Kyseinen kannettava tietokone sisältää kahden ytimen AMD Athlon X2 Neo L335 -prosessorin, joka on siis tarkoitettu erittäin ohuille kannettaville tietokoneille. Prosessori toimii 1,60 GHz:n kellotaajuudella ja sisältää L2-tason välimuistia yhteensä 512 kt.
Tässä artikkelissa tutustumme HP:n kyseiseen kannettavaan sen eri ominaisuuksien ja suorituskyvyn kautta. Keskityimme tarkastelemaan HP:n tarjoaman kannettavan suorituskykyä Fritz Chess Benchmark-, HD Tune Pro-, 3DMark06 -ja PCMark 05-testiohjelmilla.

Saimme tietotekniikkavalmistaja Applelta testiin yhtiön maaliskuun 11. päivä vuonna 2009 julkaiseman kolmannen sukupolven iPod Shufflen jossa on yhteensä neljän gigatavun edestä tallennuskapasiteettia sekä VoiceOver-ominaisuus. Yhtiön mukaan kyseessä on maailman pienin musiikkisoitin ja sen mitat ovatkin ainoastaan 45,2 x 17,5 x 7,8 millimetriä. Painoa laitteella on yhteensä vain 10,7 grammaa.
VoiceOver-ominaisuutta käyetään laulun, artistin ja soittolistojen nimien ilmaisemiseen. Mukana on yhteensä 20 kieltä (englanti, norja, ranska, saksa, italia, japani, espanja, portugali, hollanti, mandariinin kiina, kantonin kiina, korea, suomi, tanska, venäjä, ruotsi, puola, kreikka, tsekki ja turkki).

Tämänkertaisessa artikkelissamme keskityn Asuksen W90-pelikannettavaan, jonka pääasiallinen tarkoitus on yksinkertaisesti lyödä kaikki muut laudalta. Asuksen pelikannettavan vaatimattomiin ominaisuuksiin sisältyy muun muassa kaksi ATI Radeon Mobility 4870-näytönohjainta CrossFireX-tilassa, Intel T9600-prosessori, kuusi gigatavua DDR2-muistia ja 18.4 tuumainen WUXGA-näyttö.
Artikkelissa keskitymme pelikannettavan ominaisuuksiin sekä testaamme kannettavan suorituskykyä Fritz Chess Benchmark-, HD Tune-, 3DMark06-, 3DMark Vantage-testiohjelmilla. Lisäksi, testaamme kannettavan tarjoamaa suorituskykyä peleissä Crysiksen voimin.


Tämänkertaisessa artikklissamme pureudumme testaamaan Toshiban yrityslinjan Portege 600A-kannettavaa tietokonetta, joka vetoaa ostajiin erittäin kevyellä painollaan (1,4kg), pitkällä akunkestollaan ja 3G-ominaisuuksillaan unohtamatta kuitenkaan muita Centrino 2-prosessoriperheen ominaisuuksia kuten C2D-perheeseen kuuluvaa 1.4 GHz:n kellotaajuudella tikittävää Intel SU9400-tuplaydinprosessoria ja WiFiä.

Applen uusin 17–tuumainen MacBook Pro on yhdestä ainoasta alumiiniblokista jyrsitty tehokannettava. Apple lähetti ystävällisesti kannettavansa meille tarkasteltavaksi. Tutustumme katsauksessamme MacBook Pron ominaisuuksiin ja akunkestoon. Applehan lupaa uudelle 17” kannettavalleen aina jopa kahdeksan tunnin akunkeston. Yhtiön mukaan sen akku voidaan ladata uudestaan aina jopa 1000 kertaa, kun normaalisti kyseinen luku on 200–300 luokkaa.

Tällä kertaa matolabran testeihin on eksynyt MSI:n GX720 -pelikannettava, joka perustuu Intelin uusimpaan mobiilialustaan nimeltä Centrino 2. MSI:n kannettava tietokone sisältää Core 2 Duo P8400 -prosessorin 2.26 gigahertzin kellotaajuudella, 4GB keskusmuistia ja NVIDIA GeForce 9600 GT -näytönohjaimen jossa 512MB edestä GDDR3 -muistia.
MSI GX720 -malli kuuluu siis yhtiön Gaming -sarjan kannettaviin, jotka on suunnattu pelaajille. Testaammekin tämän kannettavan suorituskykyä FutureMarkin 3DMark Vantage -testiohjelman Performance -ja High -testeissä sekä Crysiksen voimin.

Jo viime kesästä asti huhuttu Fujitsu-Siemensin ulkoinen näytönohjainratkaisu AMILO GraphicBooster on vihdoin iskeytynyt ihmisten tietoisuuteen oikean tuotteen muodossa toisin kuin Asuksen huhuiltu ROG XG Station -tuote, joka ei näytä kuluttajia saavuttavan.
AMILO GraphicBoosteria voidaan kuitenkin käyttää vasta ainoastaan Fujitsu Siemensin Amilo Sa 3650 -mallisen kannettavan tietokoneen kanssa, mutta tiedon mukaan tämä tulee muuttumaan ja yhtiö onkin aikeissa mahdollistaa AMILO GraphicBoosterin liittämisen lisäksi myös kaikkiin AMD -pohjaisiin kannettaviin sekä jatkossa ehkä myös jopa Intel -pohjaisiin malleihin.
Testasimme Fujitsu-Siemensin GraphicBoosteria FutureMarkin 3DMark06 -ja 3DMark Vantage -testiohjelmien sekä Crysis -benchmarkin avulla.