
Saimme tietotekniikkavalmistaja Applelta testiin yhtiön maaliskuun 11. päivä vuonna 2009 julkaiseman kolmannen sukupolven iPod Shufflen jossa on yhteensä neljän gigatavun edestä tallennuskapasiteettia sekä VoiceOver-ominaisuus. Yhtiön mukaan kyseessä on maailman pienin musiikkisoitin ja sen mitat ovatkin ainoastaan 45,2 x 17,5 x 7,8 millimetriä. Painoa laitteella on yhteensä vain 10,7 grammaa.
VoiceOver-ominaisuutta käyetään laulun, artistin ja soittolistojen nimien ilmaisemiseen. Mukana on yhteensä 20 kieltä (englanti, norja, ranska, saksa, italia, japani, espanja, portugali, hollanti, mandariinin kiina, kantonin kiina, korea, suomi, tanska, venäjä, ruotsi, puola, kreikka, tsekki ja turkki).

iPod Shufflessa on yhteensä neljän gigatavun edestä tallennuskapasiteettia sekä VoiceOver-ominaisuus. Yhtiön mukaan kyseessä on maailman pienin musiikkisoitin. iPodin mitat ovat 45,2 x 17,5 x 7,8 millimetriä ja painoa laitteella on yhteensä vain 10,7 grammaa. iPod shuffle toimitetaan mustan tai hopean värisenä.

Sekoituskytkimessä voidaan valita yhteensä kolmen eri asennon välillä. Vasemmalle siirtäessä musiikki sekoittuu shuffle-tyyppisesti, keskelle siirrettäessä kappaleet toistetaan järjestyksessä ja oikealle siirrettäessä sammutat laitteen virran.
VoiceOver on uusi ominaisuus, jonka ansiosta iPod shuffle on maailman ensimmäinen musiikkisoitin, joka puhuu käyttäjälleen. Olet kuuntelemassa kappaletta ja haluat tietää kappaleen tai artistin nimen - VoiceOver kertoo sinulle vastauksen yhdellä napin painalluksella, musiikkia kuitenkaan keskeyttämättä.
iPod shufflessa voi ensimmäistä kertaa olla myös useita soittolistoja, sillä VoiceOver ilmoittaa myös niiden nimet. iTunes lukee kappaleen tiedot ja sen jälkeen luo VoiceOver-ominaisuuden avulla ilmoitukset iPod shufflella oleville kappaleille, artisteille ja soittolistoille.
Shuffle on pakattu alumiiniseen koteloon, sisältää 3.5mm liittimen ja käyttää VoiceOver-ominaisuutta laulun, artistin ja soittolistojen nimien ilmaisemiseen. Mukana on yhteensä 20 kieltä (englanti, ranska, saksa, italia, japani, espanja, portugali, hollanti, mandariinin kiina, kantonin kiina, ruotsi, norja, suomi, puola, kreikka, tsekki, korea, tanska ja turkki).
Applen uusin musiikkisoitin on saatavana hopean ja mustan värisenä tarjoten maksimissaan 10 tunnin toiston yhdellä latauksella (80 % ladattu 2 tunnissa; täysin ladattu 3 tunnissa). Musiikkisoittimen sisäinen ladattavan litiumpolymeeriakun lataus onnistuu joko mukana toimitettavan erittäin lyhyen USB-kaapelin tai erikseen hankittavan virtalähteen avulla.
iPod shuffleen muistiin mahtuu yhtiön mukaan jopa tuhat musiikkikappaletta 128 kb/s AAC-muodossa ja kaikki sen tukemat äänimuodot ovat: AAC (16 - 320 kb/s), Protected AAC (iTunes Store), MP3 (16 - 320 kb/s), MP3 VBR, Audible (muodot 2, 3 ja 4), Apple Lossless, WAV ja AIFF. Taajuusvaste puolestaan on 20 Hz – 20 000 Hz.