Mat078.com

Otamme teknologian vakavasti.



Dynaamisella IT-alalla uusia teknologioita ja ratkaisuja julkaistaan nopeaan tahtiin. Uutuuksien nimet ovat usein lyhenteitä, jotka avautuvat lähinnä alan ammattilaisille. Jatkuvasti käytettynä nimi voi pysyä käytössä jopa itse teknologiaa kauemmin. Uusi, kuvaavampi nimitys otetaan käyttöön vasta, kun teknologia on kehittynyt riittävästi ja varsinkin kun sen potentiaali markkinoilla kasvaa riittävän suureksi. Juuri näin on tapahtunut VDI:lle (Virtual Desktop Infrastructure). VDI on kauan alalla käytetty nimi, josta nyt sekä teknologia että markkinat ovat kasvaneet ulos. Siksi nimen korvaa yhä yleisemmin termi työpöytävirtualisointi.

Työpöytävirtualisoinnin keskeinen ero VDI:hin on se, ettei siinä aseteta virtualisoinnille rajoja. Työpöytävirtualisointi kattaa laajan teknologioiden kirjon. VDI:ssä jo lähtökohtaisesti oletetaan palvelinkeskuksen olevan olennainen osa ratkaisua, joka on liitettävissä tietyssä tilassa käytettävään päätelaitteeseen, kuten työntekijän pöytäkoneeseen.

Vaikka VDI-ratkaisu voi olla sopiva useille käyttäjille tai jopa kokonaisille osastoille, sitä ei välttämättä voi hyödyntää kaikkialla organisaatiossa. Lisäksi joustamattomuus tekee siitä sopimattoman organisaatioille, joilla on runsaasti liikkuvia työntekijöitä.

Työpöytävirtualisointi korvaa VDI:n sen työrooleihin liittyvän rajoittuneisuuden ja palvelinkeskusten infrastruktuureille aiheuttamien lisäkustannusten vuoksi. Osaratkaisuna VDI:llä säilyy edelleen merkittävä rooli, mutta työpöytävirtualisoinnin joustavuus tekee siitä kustannustehokkaamman vaihtoehdon, joka venyy koko organisaation tarpeisiin.

Työpöytävirtualisointi auttaa organisaatiota tukemaan jokaisen työntekijän tarpeita ja vähentää merkittävästi aikaa ja kustannuksia, jotka liittyvät laajan päätelaitejoukon hallintaan. Työpöytävirtualisointi sisältää perinteisen VDI:n sekä sovellusvirtualisoinnin, isännöidyt blade-koneet, paikallisesti streamatut työasemat, toimituksen mihin tahansa laitteeseen yrityksen palomuurin sisä- ja ulkopuolella sekä PC-hypervisorit.

PC-hypervisori on työpöytävirtualisointia eteenpäin vievä moottori, sillä nyt turvallinen virtuaalityöpöytä voidaan toimittaa myös aiemmin vaikeasti hallittaville päätelaitteille, kuten kannettaville – tai jopa alihankkijoiden ja kumppanien koneille. Työpöytävirtualisointi tukee myös teknologian arkipäiväistymistä. Se antaa työntekijöille mahdollisuuden käyttää työkoneitaan myös kotona.

Työpöytävirtualisointi tarjoaa turvallisen ja tehokkaan yrityskoneympäristön. Toisistaan etäällä työskenteleviä tiimejä, alihankkijoita ja freelancereita voidaan yhdistää nopeasti ja helposti riippumatta siitä, kuka itse asiassa omistaa ja hallitsee yksittäisiä tietokoneita. Liikkuvassa maailmassa se lisäksi tarjoaa organisaatiolle turvallisen ja hallitun tavan toimittaa yrityksen tietoja mobiililaitteisiin. VDI:n teknologia ei kuole, sillä se on tärkeä osa työpöytävirtualisoinnin kokonaisuutta, mutta terminä se on vanhentunut ja kadonnee pian käytöstä. Eläköön työpöytävirtualisointi!

Artikkelin on kirjoittanut Heikki Niemelä, Citrix Systemsin Suomen maajohtaja.

Kategoria: White Paper