Jos IPv4-protokollan mukaisten internet-osoitteiden vähenemisestä syntynyttä kohua on uskominen, voisi hyvinkin pelätä, että aika käy vähiin ja pian Internet luhistuu paineen alla. Oletetun Y2K-ongelman kohdalla noussut kohu oli aiheeton ja luulenpa, että nytkään ei ole aihetta huoleen. Totuus on, että pintatasolla mikään ei todellisuudessa muutu: IPv6 tulee käyttöön vähitellen, ja muutaman seuraavan vuoden aikana IPv4 ja IPv6 ovat käytössä rinnakkain. IT-ala on tiennyt siirtymisestä IPv4-protokollasta IPv6-protokollaan jo kauan aikaa, ja valmistajat ovat tehneet IPv6-valmiita laitteita ja ohjelmistoja jo monen vuoden ajan. Vasta kun ilmoitettiin tämänvuotisesta IPv6-päivästä ja kun IANA:n uutisissa julkistettiin, että IPv4-osoitteet ovat todellakin loppumassa, ihmiset alkoivat keskustella siitä, mitä tämä muutos todellisuudessa merkitsee kuluttajille ja yrityksille ja mitä täytyy tehdä verkon valmistelemiseksi, mieluiten ajoissa eikä liian myöhään.
Pääasiallinen ryhmä, joka tuntee nahoissaan siirtymisen haittavaikutukset, ovat Internet-palveluntarjoajat (ISP). He ovat päävastuussa siirtymän hoidosta, sillä heille annetaan uudet IPv6-osoitteet IANA:lta ja heidän tehtävänään on jakaa ne asiakkaille. Epäilemättä Internet-palveluntarjoajilla on paljon tehtävää, koska heidän tulee testata kuinka IPv6 sopii yhteen IPv4-protokollan kanssa tällä hetkellä ja antaa asiakkailleen neuvoja, mitä heiltä voi odottaa ja kuinka siirtymää voidaan suunnitella. Oletan, että kesäkuista maailman IPv6-päivää edeltävänä aikana yksittäiset Internet-palveluntarjoajat yrittävät erottautua muista tiedottamalla yleisölle muutoksesta ja tarjoamalla palvelua, jossa internet-sivustoja voi testata livenä tuona päivänä. Toivon, että tämä tapahtuma antaa alkusysäyksen IPv6-osoitteiden laajalle saatavuudelle Yhdistyneessä Kuningaskunnassa ja kaikkialla maailmassa.
Kiinnostavaa IPv6-protokollaa koskevista eri näkökohdista on, että suuri osa huomiosta kohdistuu maihin, jotka ”johtavat hyökkäystä”, kuten Aasian maihin. Todellinen syy siihen, että monet Aasian maat ovat paljon edellä IPv6-protokollan käyttöönotossa on se, että nämä maat alkoivat käyttää Internetiä myöhemmin kuin kehittyneet maat. Tämän vuoksi heille annettiin jo alun perin vähemmän IPv4-protokollan Internet-osoitteita ja koska Internetin käyttö kasvoi nopeasti, heiltä loppuivat osoitteet pian. Näin heidän täytyi lähteä IPv6-tielle. Esimerkiksi koko vuoden 2008 Pekingin olympialaisten verkko oli IPv6-pohjainen ja kaikkien medialähetysten tekijöiden ja yhteistyökumppaneiden piti vaihtaa IPv6-protokollaan olympialaisten ajaksi.
Virtualisaation ja pilvilaskennan myötä IT-johtajien täytyy huolehtia yhä monimutkaisemmasta hybriditietotekniikkaympäristöstä ja se on yksi syy lisää siihen, että verkko täytyy huolella valmistella IPv6-protokollaa varten. Muiden teknologiakauppiaiden kanssa olemme tehneet verkkotuotteistamme IPv6-yhteensopivia jo vuosien ajan, ja oletan, että kaikilta IT-hankinnoilta tästä lähten vaaditaan samaa ja IT-johtajien täytyy testata kuinka verkko kehittyy sekä IPv4-protokollan että IPv6-protokollan osoitteilla. He voivat esimerkiksi harkita sellaisten reitittimien hankkimista, jotka tukevat ”tunnelointia” linkittämään sekä IPv4-protokollassa että IPv6-protokollassa olevat Internet-sivustot ja tarkastelemalla kuinka tämä toimii ruuhka-aikoina.
Toinen ajankohtainen näkökohta IPv6-protokollaan siirtymisessä on selvittää, kuka Aasian ulkopuolella on jo edellä aikaansa ja testaa IPV6-protokollaa löytääkseen sen tuomat tärkeimmät edut. Yksi tärkeä etu on IPv6-protokollan osoitteiden lisääntynyt turvallisuus, kuten se, että IPSec (IPv4-protokollan turvallisuusstandardi) on jo sisäänrakennettuna, joten kaikki uudet verkkoon liitetyt laitteet ovat suojassa palomuurin takana eikä niitä tarvitse kääntää. Turvallisuusedut ovat tärkeä tekijä aloille, jotka tarvitsevat korkeita turvallisuustasoja eritasoisiin luottamuksellisiin tietoihin pääseville käyttäjille, kuten puolustusvoimien, yliopistojen ja sairaaloiden verkot. Tämän vuoksi USA:n puolustusministeriö on ottamassa IPv6-protokollan käyttöön koko verkossaan ja Yhdistyneen Kuningaskunnan puolustusministeriö koekäyttää sitä parhaillaan. Oxfordin yliopisto myös testaa kuinka IPv6 toimii, jotta se voisi hyödyntää turvallisuusominaisuudet. Yliopiston JANET-verkko on jo siirtynyt IPv6-protokollaan.
IPv6-protokollassa olevien laitteiden etäohjaukseen on myös olemassa loputtomat mahdollisuudet, joten odotan uusien innovaatioiden räjähdysmäistä kasvua tänä vuonna ja seuraavana, kun siirtymä IPv6-osoitteisiin alkaa. Koska IPv6-protokollassa jokaisella laitteella voi olla IPv6-osoite ja kukin niistä voidaan turvallisesti kytkeä Internetiin, alamme esimerkiksi nähdä enemmän kodinhallintajärjestelmiä, joiden avulla ihmiset voivat hallita termostaatti- ja valokatkaisimiaan ja katsoa valvontakameroidensa kuvia matkapuhelimestaan tai kannettavastaan lomansa aikana.
Tällä hetkellä avainasiana on suunnittelu. IT-johtajien täytyy alkaa valmistautua siirtymään analysoimalla verkkonsa ja testaamalla, kuinka IPv6 pystytään integroimaan, mutta täytyy pitää mielessä, että se tapahtuu vähitellen. Johtajien täytyy myös keskustella Internet-palveluntarjoajiensa kanssa mitä tehdä, kun IPv6-osoitteita alkaa olla tarjolla Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Epäilemättä siirtymä tulee olemaan haastavaa ja aiheuttaa muutamia päänsärkyjä matkan varrella, kuitenkin pitkällä tähtäimellä se tarkoittaa, että Internetistä tulee yksinkertaisempi ja vakaampi kuin ennen, minkä myötä saadaan joukko uusia etuja kasvavaan digitaaliseen maailmaamme.
Kirjoittanut Hans Englesson, Pohjoismaiden päällikkö, Allied Telesis.