Intelin johtajistoon kuuluva Dadi Perlmutter on hiljattain Cnet-verkkosivuston haastattelussa kertonut, että suurin osa asiakkaista ei tarvitse kannettavissa tietokoneissa huippuluokan grafiikkasuorituskykyä.
Perlmutterin mukaan ihmisten ajatellessa grafiikkaa tulee ensimmäisenä mieleen 3D-sotapelit ja entistä korkeatasoisempi realismin taso. Hänen mukaansa kyseiset markkinat ovat kuitenkin suhteellisen pienet.
Hänen mukaansa suurin osa asiakkaista haluaakin tarvittavaan mediantoistoon kykeneviä ratkaisuja. Tälläisiä ovat muun muassa Blu-ray -median toisto ja Adobe Flash 10.1-videot.
Perlmutterin mielestä toiminnallisuus, uusien ominaisuuksien integrointi prosessorille ja akunkeston parantaminen ovat tärkeitä asioita.
Newegg, joka on yksi Yhdysvaltain suurimmista PC-komponentteja myyvistä verkkokaupoista, on hiljattain toimittanut asiakkailleen useita Intel Core i7-suorittimia joiden pakettien sisältä löytyikin väärennetty prosessori, tyhjä ohjekirja ja muovinen jäähdytyslevy. Paketin ulkopuolelta katsottuna ne näyttävät aidoilta tuotteilta.
Newegg-verkkokauppa on ilmoittanut toimittaneensa väärennettyjä prosessoreita saaneille asiakkaille oikeat tuotteet sekä irtisanoneen sopimuksensa kyseiset prosessorit toimittaneen toimittajan eli IPEX:in kanssa.
Kyseinen toimittaja oli aikaisemmin ilmoittanut Newegg-verkkokaupalle toimittaneensa vahingossa demoversioita tuotteesta. Alunperin syytä väärennettyjen prosessorien toimittamista sysättiin toimittajalle nimeltä D&H Distributing.
Gigabyten emolevytoimituksien lukumäärän kerrotaan yltäneen 3,1 - 3,3 miljoonaan kappaleeseen tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana. Asustek puolestaan onnistui samalla aikavälillä toimittamaan niitä yhteensä 3,2 - 3,3 miljoonaa kappaletta.
Johtoasemansa säilyttämiseksi Asustekin odotetaan piakkoin tulevan laskemaan emolevyjensä hintatasoa, mikä taas saattaa saada aikaan hintasodan emolevymarkkinoilla.
Asustek ei ole tietoja suostunut kommentoimaan, mutta kertoi kuitenkin uskovansa tulevan toimittamaan kaiken kaikkiaan viisi miljoonaa emolevyä tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.
Gigabyteä lähellä olevat lähteet puolestaan ovat kommentoineet arvioitujen toimitusmäärien olevan lähellä yrityksen sisäisiä lukemia.
HP on julkaissut uuden videon, jossa se esittelee Windows 7-käyttöjärjestelmällä varustettua slate-laitettaan. HP:n uusi laite on suora kilpailija Applen iPadille.
Videossa HP:n tabletilla ajetaan Adobe Flashilla varustettuja sivuja, kuten Hulua ja AIR:ia esitellään muun muassa Pandoran avulla. Applen iPadistahan Flash-tuki puuttuu.
Videon mukaan Tabletin rauta tukee Flash-sisältöä ja sen pitäisi tukea yhdellä akunlatauksella myös HD-videontoistoa useiden tuntien ajan.
Videossa huomautetaan myös kuinka 85 prosenttia Alexan sadasta suosituimmasta sivustosta käyttää Flashia vähintään jossain muodossa ja 75 prosenttia Webin sisältämistä sivuista.
HP odottaa aloittavansa Tabletin toimitukset vielä ennen tämän vuoden loppua, mutta sen ei yleisesti uskota saapuvan vielä huhtikuuksi, jolloin Apple aikoo tuoda oman iPadinsa kauppojen hyllyille.
Foxconn työskentelee parhaillaan kahden AM3-kantaisen ja AMD 890GX-piirisarjalla varustetun emolevymallin parissa. Emolevyt kantavat mallimerkintöjä A9DA-S (kuvassa) ja A9DA.
Molemmat uudet emolevymallit tukevat AM3-kantaisia AMD-prosessoreita sekä sisältävät integroidun Radeon HD 4290-grafiikkaohjaimen 128 megatavun SidePort-muistilla varustettuna, neljä DDR3-muistipaikkaa, viisi SATA III-porttia, kaksi 16x nopeudella toimivaa PCI-Express -liitintä, ja lisäksi vielä Hybrid CrossFire -ja CrossFireX-tuet.
890GX-piirisarjallisten emolevymallien muita ominaisuuksia ovat Gigabitin Ethernet -verkko-ohjain, 7.1-kanavainen ääni, eSATA-portti ja 14 USB-liittäntää sekä D-Sub-, DVI -ja HDMI-videoulostulot.
A9DA-S sisältää lisäksi myös kaksi FireWire-porttia ja päivitetyn jäähdytysratkaisun. Molempien emolevymallien on tarkoitus saapua piakkoin kauppoihin.
Grafiikkajätti Nvidian uudesta GF100-grafiikkapiiristä ei uutta tietoa ole nähtävissä, mutta EVGA:n tulevista GTX 470 -ja GTX 480-näytönohjainmalline tuotelaatikoista on julkisuuteen ilmestynyt kuvia. Tuotelaatikoiden etupuolelta löytyy maininnat SLI-, PhysX -ja CUDA-tuista sekä 3D Vision Surround-teknologiasta.
1280 megatavun muistimäärän käsittävä GeForce GTX 470 ja 1536 megatavun muistimäärän sisältävä GTX 480 on tarkoitus julkistaa 26. päivä maaliskuuta.
Asus on CeBIT-tapahtumassa esitellyt uutta lisäystä Eee PC-mallistoon, jonka on tarkoitus tarjota lapsille turvallinen ja hauska surffauskokemus. Eee PC 1001PQ-mallimerkintää kantava uusi minikannettava perustuu tietotekniikkajätti Intelin Pine Trail-mobiilialustaan ja sisältää esiasennettuna lapsiystävällisen selaimen sekä sovellutuksia ja pelejä perheen lapsille.
Minikannettava sisältää 10.1" 1024 x 600-resoluution LED-taustavalaistun näyttöpaneelin, 1,66 GHz:n kellotaajuudella toimivan Atom N450-sirun, gigatavun keskusmuistia, 160 gigatavun kiintolevyn, integroidun GMA 3150-grafiikkaohjaimen, WiFi-liitettävyyden, 10/100 -verkko-ohjaimen ja kuusikennoisen akun. Asus ei ole tähän mennessä kertonut uuden minikannettavansa julkaisuaikataulusta tai tulevasta hinnoittelusta.
Ohjelmistojätti Microsoft on päässyt sopimukseen I-O Data Devicen kanssa. Sopimuksen myötä yrityksistä jälkimmäinen saa oikeudet patentteihin käyttää tuotteissaan Linuxia ja muita avoimeen lähdekoodin perustuvia ohjelmistoja.
Sopimuksen myötä Microsoft saa hyvitysenä määrittämättömän summan rahaa ja I-O Data saa käyttää Linuxia NAS-laitteissaan ja reitittimissään. Tämä yhteisymmärrys löytyi ainoastaan viikko sen jälkeen, kun Microsoft oli sopinut samankaltaisen sopimuksen Amazon-verkkopalvelun kanssa.
Bluetooth 3.0-standardi ei ole vielä kunnolla ehtinyt yleistyä, mutta Bluetooth Special Interest Group (SIG) kertoo 4.0-standardin julkaisun olevan jo lähellä. Saattakin olla, että se löytää tiensä ensimmäisiin tuotteisiin jo tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Bluetooth 4.0 ei tuo mukanaan parannuksia siirtonopeuksiin 3.0-standardiin verrattuna ja käyttääkin edeltäjänsä tapaan automaattisesti wlan-verkkoa apuna, jolloin siirtonopeus on jopa 24 Mbit/s (3 MB/s). Se tulee kuitenkin sisältämään täyden AES-128 -salauksen, yli 100 metrin toimintaetäisyyden, alhaisen viiveen (3ms) sekä alhaisen virrankulutuksen tekniikan, jonka ansiosta keskimääräinen / lepotilan virrankulutus tulevat pienentymään.
Intel ja Nokia aikovat julkaista MeeGo-alustan jo tässä kuussa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole julkaista valmista käyttöjärjestelmäpakettia tai MeeGolla varustettuja laitteita vaan Repository, jonka tarkoituksena on auttaa kehittäjiä testaamaan alustaa Atom-pohjaisilla laitteilla sekä Nokian N900-älypuhelimella.
Tällä hetkellä ainoastaan LG:n GW990:n tiedetään varmasti sisältävän Maemon, mutta tulemme varmasti myöhemmin tänä vuonna näkemään enemmän alustaan perustuvia laitteita.
Ensi viikolla tämän kuun päivitystiistaina ohjelmistojätti Microsoft aikoo julkaista muutaman päivityksen, jotka korjaavat Windows-käyttöjärjestelmistä ja Office -toimisto-ohjelmistosta löytyneitä ongelmia. Tärkeiksi merkityt päivitykset korjaavat etäkoodin suorittamisen mahdollistavia haavoittuvuuksia Office XP-, 2003-, 2007-, 2004 for Mac -ja 2008 for Mac -toimisto-ohjelmistoissa sekä Windows XP-, Vista -ja Windows 7-käyttöjärjestelmissä.
Microsoftin tarjoaman tiedon mukaan vaikuttaa siltä ettei yritys tule tänä päivitystiistaina tarjoamaan korjausta hiljattain julkisuudessa esiteltyyn Internet Explorer-selaimen VBScript-bugiin. Microsoft päivittää ensi viikolla myös Windows Malicious Software Removal-työkalunsa.
Emolevy -ja näytönohjainvalmistaja MSI esittelee CeBIT 2010-tapahtumassa LucidLogixin Hydra SoC-sirulla varustettua AMD-pohjaista emolevymallia. Hydra SoC-siru tarjoaa ylimääräisiä PCIe-kaistoja sekä tuen eri valmistajien samanaikaiselle multi-GPU -konfiguraatioille.
Tämä 870A-GD60 Hydra-mallimerkintää kantava MSI:n emolevy käsittää AMD 870-piirisarjan, 10-vaiheisen virransyötön, tuen AM3-kantaisille prosessoreille, neljä DDR3-muistipaikkaa, Active Phase Switching-tekniikan (APS) ja kaksi PCI-Express -lisävirtaliitintä. Tuleva emolevy sisältää myös kuusi SATA III-porttia, Gigabitin Ethernet -verkko-ohjaimen, USB 3.0-portit ja integroidun 7.1-kanavaisen audion. 870A-GD60 Hydra-emolevymallin on tarkoitus saapua kauppoihin ensi kuun lopulla.
Tietotekniikkajätti Intel on viikolla esitellyt uuden tietokonealustan, joka sisältää yrityksen alhaisen virrankulutuksen siruja ja on suunnattu käytettäväksi NAT -ja SOHO-tallennusratkaisuissa. Intelin ratkaisu koostuu yksiytimisestä Atom D410 ja tuplaytimisestä D510-prosessorista ja 82801IR I/O-ohjaimesta. Sen kerrotaan tarjoavan valmistajille mahdollisuuden valmistaa kustannustehokkaita, ominaisuusrikkaita ja luotettavia ratkaisuja.
Tämä Atom-pohjainen tietokonealusta sisältää kuusi PCI Express-kaistaa, 12 USB 2.0-liitäntää, port multiplier-ominaisuuden, eSATA-portit, Hot plug-ominaisuudet, integroidun Gigabitin Ethernet-ohjaimen sekä tukee Windows Home Server -ja Linux-käyttöjärjestelmäversioita.
Tietotekniikkajätin mukaan yrityksen uutta Atom-tallennusalustaa tulevat hyödyntämään LaCie, LG Electronics, QNAP, Synology ja Thecus, jotka aikovat julkaista siihen perustuvia uusia tuotteita. Yksi tälläisistä laitteista on LG:n N4B2 NAS-tallennusratkaisu.
ComputerBase-verkkosivusto on julkaissut muutaman valokuvan Nvidian tulevasta GeForce GTX470-näytönohjaimesta, joka asettuu GTX 480-näytönohjainmallin alapuolelle.
GTX 470-näytönohjainmallin piirilevy on GTX480:tä lyhyempi ja sisältää yhteensä kymmenen muistipiiriä, tarjoaa 320-bittiä leveän muistiväylän, 4+1 -vaiheisen virransyötön ja käsittää kaksi 6-pinnistä lisävirtaliitintä.
GTX470-näytönohjainmallin HDT (Heatpipe Direct Technology) -tekniikkaa tukeva cooleri käsittää viisi lämpöputkea.
Loppukäyttäjille tarkoitetun SiliconEdge Blue-mallimerkintää kantavan SSD-asemansa lisäksi Western Digital on kuluneella viikolla päässyt aloittamaan myös uuden 2.5" SiliconDrive N1x-mallimerkintää kantavan SSD-aseman toimitukset. SiliconDrive N1x-asemat on tarkoitettu käytettäväksi datakeskuksissa, kommunikaatioinfrastruktuureissa ja videoseurannassa.
Western Digitalin uudet SSD-asemat on varustettu SLC (single-level cell) NAND Flash-muistipiireillä, 32 - 128 gigatavun tallennuskapasiteeteilla.
Muita ominaisuuksia ovat SATA II-liitäntärajapinta, TRIM -ja NCQ-tuet, 1,4 miljoonan tunnin vikaantumisarvo sekä maksimissaan 240 / 140 MB/s luku -ja kirjoitusnopeudet. SiliconDrive N1x SSD-asemat on varustettu viiden vuoden takuulla.