Mac rumors -sivuston löytämien tietojen mukaan Apple on lisännyt viime viikolla julkaistussa OS X 10.6.8 -päivityksessä käyttöjärjestelmään tuen Trim-teknologialle kokoonpanoissa, jotka on varustettu Applen omalla ssd-asemalla. TRIM tekee Apple-puolella saman asian kuin PC-tietokoneissakin eli puhdistaa käyttämättömiä datalohkoja ja valmistelee ne datan kirjoitukselle näin poistaen hidastelua aiheuttavia pullonkauloja ja pidentäen asemien käyttöikää.
Tuki trim-teknologialle on ollut mukana jo OS X Lion -käyttöjärjestelmän varhaisissa kehitysversioissa, mutta Apple päätti lisätä ominaisuuden nyt myös Snow Leopardin käyttäjille. Trim-tuki näkyy rajoitetuille Applen omille ssd-asemille. Itse kolmannen osapuolen valmistaman ssd-aseman järjestelmäänsä lisänneet käyttäjät ovat raportoineet, että Trim-tukea ei ole näihin kokoonpanoihin ilmestynyt päivityksestä huolimatta.
