Arvostettu Yhdysvaltainen The New York Times julkaisi eilen kattavan raportin, jossa tietotekniikkajätti Applen kerrottiin painostavan kiinalaisia alihankkijoitaan oikomaan mutkia työntekijöiden työturvallisuuden kustannuksella. Yhtiön tarkastaa säännöllisesti alihankkijoiden työntekijöiden oloja, mutta näistä huolimatta se ei anna työntekijöiden olojen estää voittomarginaalin kasvua.
Nyt julkisuuteen on vuotanut Applen nykyisen toimitusjohtajan Tim Cookin kirjoittama yhtiön sisäinen muistio aiheesta. Cookin lähettämässä muistiossa todetaan kuinka jotkut kyseenalaistavat yhtiön arvot ja kuinka hän henkilökohtaisesti haluaa vastata syytöksiin.
Cookin mukaan he välittävät jokaisesta työntekijästä yhtiön maailmanlaajuisessa alihankkijoiden verkostossa ja kuinka jokainen ongelma työntekijöiden työoloissa antaa aihetta huoleen. Hänen mukaansa väitteet eivät pidä paikkaansa ja loukkaavat yhtiötä.
Applen toimistusohtajalla on luonnollisesti huoli yhtiön julkisuuskuvasta ja onkin vaikea muodostaa käsitystä siitä mikä on todellisuus. Uutisissa ympäri maailmaa on kuitenkin monesti raportoitu esimerkiksi yhtiön sopimusvalmistajana toimivan Foxconnin työntekijöiden oloista sekä itsemurhista. Aiheesta uutisoi ulkomainen verkkolehti The Verge.