
Maailman suosituimpiin rock-bändeihin lukeutuvan Metallican kerrottiin jo viime vuonna valmistelevan 3D-elokuvan julkaisua. Bändin kerrottiin myös rahoittavan sen teon itse.
Metallica on tiedon mukaan valinnut elokuvansa tuottajaksi Charlotte Hugginsin.
Metallican rumpali Lars Ulrich totesi hiljattain, että 3D-elokuva on toden totta tekeillä ja he toivovat saavansa sen julkaistua ensi vuonna.
Lue lisää: Metallica: 3D-elokuva helpommin sanottu, kuin tehty
Playboy ja Virgin Galactic haluavat rakentaa avaruuteen oman ylellisen nautintokeskuksensa. Virgin Galacticin lähestyessä tavoitettaan olla maailman ensimmäinen avaruuslentoyhtiö, pohtii Playboy malttamattomana mahdollisuutta intergalaktisen viihdekeskuksen perustamista, kertoo Playboyn Jimmy Jellinek.
Playboyn kerrotaan haaveilevan avaruusasemasta tai laivasta maan, mutta saattaa olla mahdollista, että se matkaisi myös muiden taivaankappaleiden ympärille.
Asema tulee pitämään sisällään painovoimalla varustetun ravintolan, pelihuoneen, tanssikerhon sekä lisäksi myös henkilökohtaiset sviitit avaruudessa suoritettavaa aktia varten.
Hakukoneyhtiö Googlen tarjoama Gmail-sähköpostipalvelu on suosittu ja käytössä ympäri maailmaa. Gmail sisältääkin jo oletuksena älykkäitä ominaisuuksia ja saa niitä lisää koko ajan. Verkkolehti Cnet on nyt yhteen 11 käytönnöllistä kikkaa joilla sen käytöstä saa vielä entistä enemmän irti.
Ensimmäinen kikka liittyy pikanäppäimiin, joiden käyttö tehostaa useiten käytettävien toimintojen suorittamista. Toinen kätevä ominaisuus on kirjautua useampaan tiliin yhtäaikaa, sillä monet käyttävät ja tarvitsevat useampaa tiliä.
Interttiä selaillaan kännyköillä yhä enemmän ja tutkimusyhtiö StatCounterin tutkimuksen mukaan netin surffailuun käytetään eniten Nokian valmistavia matkapuhelimia. Tammikuussa 2011 4,3 prosenttia maailman ihmisistä käytti nettiä kännykällään.
Tämä kaksinkertaistunut vuoden sisällä 8,5 prosenttiin. Vielä kolme vuotta sitten vastaava luku oli ainoastaan 0,7 prosenttia.
Ensimmäiset ilmaiset Microsoft Apps -toimistosovellukset tulevat tällä viikolla saataville Nokia Belle –älypuhelimiin. Nokia Belle -laitteille tarkoitetun Microsoft Apps -kokonaisuuden ensimmäinen osa sisältää OneNote-, Document Connection-, Lync 2010 Mobile- ja PowerPoint Broadcast -sovellukset.
Microsoft Apps -sovellukset ovat saatavilla seuraaville laitteille: Nokia E7, Nokia C7, Nokia C6-01, Nokia X7, Nokia Oro, Nokia 700, Nokia 701 ja Nokia 603. Myöhemmin ne tulevat saataville myös Nokia N8-, Nokia E6- ja Nokia 500 -malleihin.
Lue lisää: Microsoft Apps –toimistosovelluksia Nokia Belleen
TIEKEn toiminnanjohtaja Eppie Eloranta on lopettanut TIEKEssä ja jatkaa kohti uusia haasteita. Vt. toiminnanjohtajana toimii pitkän linjan tiekeläinen Kirsti Timperi. Uutta toiminnanjohtajaa haetaan kevään kuluessa.
Hallitus on aloittanut yhdessä henkilökunnan kanssa strategiatyön. Sen edettyä ja linjausten hahmottumisen myötä haetaan toiminnanjohtajaa, joka pystyy parhaiten toteuttamaan uuden strategian.
Vuonna 2006 AMD ilmoitti ostavansa näytönohjaimia valmistavan ATin. AMD:n entisten työntekijöiden joukosta kumpuavien lähteiden mukaan yhtiö olisi kuitenkin ennen ATI-ostoa lähestynyt Nvidiaa.
Nvidia-kaupan kerrotaan kariutuneen, koska Nvian toimitusjohtaja Jen-Hsun Huang halusi yhdistetyn AMD-NVIDIA-yrityksen toimitusjohtajaksi. Tämä ei kuitenkaan tiettävästi sopinut AMD:n silloiselle toimitusjohtajalle, Hector Ruizille, joten AMD päätyi kääntämään katseensa kohti ATIa, jonka yhtiö ostikin heinäkuussa 2006 5,4 miljardin dollarin kauppahintaan.
Muun muassa Firefox-selaimen luotsaamisesta vastuussa oleva Mozilla-säätiö aikoo avata oman sovelluskaupan. Mozilla Marketplace onkin melkein valmis avattavaksi.
Mozilla-säätiön mukaan se alkaa ensi viikolla ottaa vastaan sovelluksia kehittäjiltä Mobile World Congress -messutapahtuman käynnistyttyä. Kehittäjän toimitettua sovelluksensa, varataan sovelluksen nimi ja sille annetaan mahdollisuus olla mukana sovelluskaupan avatuessa myöhemmin kuluvan vuoden aikana.
Norjalaisen Opera Softwaren kehittämä Opera Mini -selain tulee piakkoin saamaan varmasti suuren määrän lisää käyttäjiä, sillä yhtiö on ilmoittanut uudesta kumppanisopimuksesta Etelä-korelaisen älypuhelinvalmistaja Samsungin kanssa.
Sopimuksen myötä kyseinen selain toimitetaan useissa Samsungin edullisemman luokan matkapuhelimissa esiasennettuna. Opera Mini tulee aluksi muutamaan matkapuhelinmalliin, mutta uusia malleja sisällytetään mukaan koko ajan.
Google Street View eli Google Katunäkymä on palvelu, jota käytetään Google Mapsissa ja Google Earthissa. Palvelussa kaupunkien ja kylien katuja voi katsoa 360 asteen näkymällä. Google Street View’ssa on tällä hetkellä kuvattu kaupunkeja ja alueita muun muassa Alankomaista, Australiasta, Espanjasta, Hongkongista, Italiasta, Japanista, Kanadasta, Norjasta, Ranskasta, Ruotsista ja Suomesta.
Nyt palvelun avulla on mahdollista tarkastella lähemmin myös Venäjää. Google on kuvannut valtion kahden suurimman kaupungin eli Moskovan ja Pietarin kadut.