Avaruutta muukalaisten varalta kuunteleva Seti-instituutti sai järjestettyä itselleen uutta rahoitusta toiminnan käynnistämiseksi useamman kuukauden pituisen tauon jälkeen. Search for Extraterrestrial Intelligence Institute joutui kytkemään radioteleskooppien verkoston pois päältä viime keväänä rahanpuutteen vuoksi.
Ohjelmistoyhtiö Microsoftin perustajajäseniin lukeutuvan Paul Allenin mukaan nimetty Allen Telescope Array on nyt käynnistetty IT-viikon mukaan uudestaan yksityisten lahjoitusten ja Yhdysvaltain ilmavoimien rahoituksen avulla.
IT-viikon mukaan kaksivuotisen tutkimuksen aikana Seti-instituutti keskittyy niihin avaruusteleskooppi Keplerin löytämiin planeettoihin, jotka sijaintinsa puolesta saattavat omata elämää. Yksi tälläistä oli uutisissa aikaisemmin tällä viikolla julkistettu planeettalöytö.
