Mat078.com

Otamme teknologian vakavasti.



040112 titanYhdysvaltain avaruushallinto Nasa on ilmoittanut julkaisseensa useita uusia kuvia Saturnuksen suurimmasta kuusta Titanista. Uutisen kuvassa Titan valtaa koko etualan.

Kuun piirteettömyys johtuu sen paksusta ja utuisesta kaasukehästä, jonka alla on suuria hiilivetyjärviä sekä jopa melkein kahden kilometrin korkeuteen nousevia jäisiä vuoria. Titan on maapallon lisäksi ainoa aurinkokunnan kappale, jonka pintaa rummuttaa ajoittain sade.

Titanissa sade tosin on veden sijasta nestemäistä metaania. Osittain Titanin reunan taakse jää Saturnuksen kolmanneksi suurin kuu, suurelta osin vesijäästä koostuva Dione.

Cassini-luotain otti viereisen kuvan, kun se oli noin 2,3 miljoonan kilometrin päässä Titanista ja 3,2 miljoonan kilometrin etäisyydellä Dionesta. Aiheesta uutisoi verkkolehti Tähdet ja Avaruus. Lisää kuvia Titanista voi katsella täällä.

Wikipedian mukaan Titanin löysi hollantilainen Christiaan Huygens 25. maaliskuuta 1655. Titan on halkaisijaltaan suurempi kuin Merkurius-planeetta, mutta massaltaan huomattavasti Merkuriusta pienempi. Titan on aurinkokunnan toiseksi suurin kuu Ganymedeksen jälkeen.

Kategoria: Tiede