Yhdysvaltalaisen ohjelmistojätti Microsoftin seuraavan sukupolven Windows 8 -käyttöjärjestelmän kehittäjille tarkoitettu Developer Preview -versio julkaistiin ladattavaksi kuluvan vuoden syyskuussa. Moni onkin varmasti ehtinyt jo kokeilla sen toimivuutta ja ominaisuuksia esimerkiksi virtuaalikoneeseen asentamisen avulla.
Ohjelmistoyhtiö on nyt ilmoittanut, että yhtiön seuraavan sukupolven käyttöjärjestelmän Developer preview -versiota on ladattu yhtiön sivuilta yli kolme miljoonaa kertaa.
Yhtiö aikoo julkaista seuraavan sukupolven Windows 8 -käyttöjärjestelmän betaversion ensi vuoden helmikuun lopulla. Windows Store -sovelluskauppa tullaan virallisesti esittelemään sen mukana. Aiheesta uutisoi verkkolehti Windows 8 News.
